Wilhelm Liebknecht (1826–1900) kirjoitti ensimmäisen kerran vuonna 1887 julkaistun teoksensa Valtiopetos ja vallankumous suurimmaksi osaksi tutkintovankeudessa vuonna 1872. Hän toimi tuolloin yhdessä August Bebelin kanssa eteläsaksalaisen sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen, ns. eisenachilaisten johtotehtävissä.

Liebknechtiä ja Bebeliä epäiltiin valtiopetoksen valmistelusta, sillä he olivat agitoineet Preussin ja Ranskan välistä sotaa (1870–1871) vastaan sekä valtiopäivillä kieltäytyneet äänestämästä sotaan myönnettävien varojen puolesta. He olivat myös puolustaneet Pariisin kommuunia ja (1871) ja vastustaneet Elsass-Lothringenin liittämistä Saksaan.

Oikeus tuomitsi heidät kahdeksi vuodeksi vankeuteen.

Valtiopetoksessa ja vallankumouksessa Liebknecht puolustaa itseään ja puoluettaan syytteitä vastaan.

“Leipzigin valtiopetosjuttu, joka alkoi v. 1870, ja jota käsiteltiin keväällä 1872, päättyen Bebelin ja minun kaksivuotiseen vankilatuomioon, oli ensimäinen suuri tendenssiprosessi puoluettamme vastaan, jossa, juuri siksi että se oli vainojuttu, syytteen alaisina olivat sosialidemokratian pyrkimykset ja päämäärät ja täytyi meidän siis niitä puolustaa.” (S. 18.)

Valtiopetos ja vallankumous julkaistiin suomeksi 1910 Yrjö Sirolan käännöksenä. Sirola liitti teokseen myös lyhyen elämänkerran Wilhelm Liebknechtistä.

>> Wilhelm Liebknecht: Valtiopetos ja vallankumous (pdf)